perjantai 12. lokakuuta 2018

Istun oksalla

Päivät kulkee. Ulkona on harmaata. Mun päässä on harmaata. Harmaa kausi. Harmaan kaikki sävyt ympäröi mua.

Mä istun valkoisessa huoneessa ja lääkäri katsoo mua. Se puhuu päiväsairaalasta, lääkkeiden vaihdosta. Siitä, kuinka kauan olen vielä täällä. Kysyy, onko mulla itsetuhoisia ajatuksia, suunnitelmia.

Mä vaan yritän olla ja yritän yrittämistäni. Mut mun pää on niin harmaa. Harmaa on joskus hyvästä, mutta siihen ei saa upota.

Kohta kolme viikkoa täällä valkoisten seinien sisällä. Hymyile, niin kukaan ei tiedä että suhun sattuu. Hymyileminen on mun pakokeino. Ulospääsy ahdistuksesta ja huonosta olosta. Mä peitän hymyllä lahjakkaasti mun todelliset tunteet. 

Kotona mua odottaa purkki. Purkki täynnä rauhoittavaa. Purkki ulos tästä kaikesta paskasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti