perjantai 29. maaliskuuta 2019

En odota yllätystä

Perjantai ja viikonloppu. Oon käynyt tänään jo kaksi kertaa ulkona. Ja iltapäivällä menen pidemmälle päivälomalle puolisoni kanssa. Mukavaa. Käydään vamaan Hulluilla päivillä. Tai ainakin shoppailemassa jossakin. Mulla on hoitokokous nyt iltapäivällä, ja toivon, että saisin väljemmät ulkoiluluvat. Vartti on aika lyhyt aika, jos haluaa olla ulkona.

Viikonlopulle ei ole suurempia suunnitelmia. Oon luultavasti kotona aika paljon, ja aion aloittaa kotini marittamisen. Konmari-metodeilla. Luulen, että selkeämpi koti tekisi hyvää myös hyvää mun henkiselle tasapainolle.

Mulla on todennäköisesti ensi viikolla uloskirjaus, mitä odotan enemmän kuin mitään muuta. Sitten pääsee kokonaan kotiin ja reissaamaan sukulaisten luoksi. <3

Hyvää viikonloppua

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Kuka näkee sut

Perjantai. Viikonloppu. Viikonloppu ei tunnu yhtään erilaiselta, kuin muut viikonpäivät. Maanantai, tiistai, keskiviikko kaikki samaa harmaata massaa. Ainoa ero se, että sain viikonlopulle päivälomat. Huomenna menen koko päiväksi kotiin. Sunnuntaina taas menen sukulaisille kylään.

Miun on ihan hirveän vaikea puhua kenellekään pahasta olostani, koska haluaisin vaan olla mahdollisimman näkymätön. Näkymätön, niin kuin Ninni Muumeissa.

Nyt soi Kaija Koo, Korkkarit kattoon. Yritän repiä siitä jotain positiivista tähän ankean harmaaseen perjantaihini. 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

kuusi vuotta sitten

2013. Sama tuttu harmaa massa kietoutuu mun ympärilleni. Tällä kerralla musta tuntuu, että vedän samalla häntä siihen syvyyteen. En antaisi itelleni koskaan anteeksi, jos niin kävis. Hän on ansainnut parempaa kuin.. Minut. 

--------------------------------------------------------------

2019. Edelleen jumitan paikoillani. Elämä ei kuljeta minua oikeaan suuntaan. Yritän pitää rakkaani pinnalla. Kaukana siitä harmaudesta, missä minä itse elån. En halua, että läheiseni joutuu kärsimään. Tai kokemaan saman kuin minä. Haluan, että rakkaillani olisi mahdollisimman hyvå olla. 

Haluaisin vaan olla mahdollisimman näkymätön. Niin, ettei kukaan huomaisi minua. 

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Hetken tie on kevyt

Sokerittomuus ei ole toiminut sitten lainkaan. Oon syönyt koko ajan huonekiaverin tuomia karkkeja, varmaan suurimman osan niistä. Hävettää. Pitänee tuoda korvaukseksi tänne uusi karkkipussi. Vaikka yhteisiähän ne nykyisetkin on. Me jaamme kaiken keskenämme: syömiset ja juorut. Tältä osastojaksolta varmaankin ainoa asia, mitä jään kaipaamaan, on meidän huoneen tytöt. Tullaan niin hyvin toimeen keskenään. Ihania ihmisiä molemmat. 

Tänään menen taas hammaslääkäriin. Hampaasta lähti pari viikkoa sitten iso pala, joten se pitää hoitaa kuntoon. Jännittää kamalasti. En tykkää yhtään käydä hammaslääkärissä. Harva varmaan varsinaisesti tykkää, mutta mua pelottaa kamalasti. 

Mulla menee nykyään hieman paremmin. On helpompi olla ja elää. Hetkittäin elämä on tuntunut jopa siltä, että se olisi elämisen arvoista. Siitä olosta yritän pitää kiinni. 

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Viisi vuotta sitten

Muutama askel väärään suuntaan,
en osaa enää elää.
En mä pelkää kuolemaa,
se käy jokaiselle joskus.
Pelkään vaan epäonnistumista,
niin kävi jo kerran.
Ehkä minusta tulee joskus ehjä ihminen.

Ei mitään suurta eikä mahtipontista

Lauantai. Vapaapäivä monella. Minulle lauantai on ihan yhtä samanlainen kuin  muutkin päivät. Moni käy töissä maanantaista perjantaihin (poislukien vuorotyöläiset), mutta eläkeläiselle  arki on jokapäiväistä. Jokaikinen päivä tuntuu samanlaiselta, tyhjältä. Mun elämässä ei tapahdu melkein mitään, "isoa", siksi pienet jutut on niin suuressa arvossa. Aamukahvi, ystävän tapaaminen, kahvilassa käyminen, harrastukset ja kaikki muu on suuressa arvossa ja todella tärkeitä kiintopisteitä. Jos niitä ei olisi, en pärjäisi. Sellaiset pienet asiat muodostaa mun elämän tällä hetkellä.

Nyt tällä hetkellä, mitä odotan eniten, on päiväkahvi. Se on se pieni juttu, mikä piristää päivää. 

Toinen asia, mitä odotan, on ystävän käyminen. Eräs ihana ystäväni on tulossa käymään täällä tänään. Ihana nähdä häntä pitkästä aikaa. 

Sitten odotan tulevaa hoitokokousta. Pääsenkö jo kotiin, vai jäänkö tänne hetkeksi lepäämään. Toivon todella, että minut uloskirjattaisiin jo pian, vaikka en ole täysin varma omasta kunnostani. 

Mutta, näitä jään pohtimaan. Ihanaa viikonloppua sinulle, kuka ikinä luetkaan tämän  <3

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Olkapäällä kyyhkynen, vaikket sitä nää

Perjantai. Viikonloppu. Tuntuu ihan samalta kuin kaikki muutkin päivät. Näin eläkkeellä ollessa ei ole erilaisia päiviä. Mies tulee tänään käymään. Tuo varmaan lisää karkkeja. Ja sit me pelataan lautapelejä. Näin meillä menee. 

Meidän suhteessa menee hyvin. Rakastetaan molemmat toisiamme. Ollaan kihloissa. Ensi vuonna tulossa häät. Niitä on hyvä suunnitella näin suljetulla osastolla. Mun mies ymmärtää minua täydin, ja haluaa auttaa minua niin paljon kuin mahdollista. Välillä tuntuu, etten ole ansainnut niin ystävällist ja ihanaa ihmistä elämääni. Koska olen itse niin inhottava. Kierin koko ajan itseinhossa. Silti tuo jaksaa kulkea matkassamukana. 

Oon onnellinen siitä, miten ihania ystäviä minulla on elämässäni. Moni on jaksanut käydä täällä sairaalassa katsomassa minua ja pitämässä minulle seuraa. Arvostan sitä todella paljon. Olen siltä osin hyvin onnelinen.


torstai 14. maaliskuuta 2019

Satoi kasvoille kyyneleitä

Sokeriton ruokavalio ei ole toiminut sitten yhtään. En osaa olla erossa kakeista ja pullista. Suklaasta puhumattakaan. Osastolla ei ole muuta tekemistä kuin syöminen. Odotan jo kovasti sitä, että  pääsen kotiin ja voin päättää itse mitä syön ja milloin. 

Tänään omn ollut melko harmaa päivä. Olo on hieman synkempi kuin tavallisesti. En ole vielä puhunut siitä kenenkään kanssa, ehkä myöhemmin. En ole kovin taitava sanoittamaan tunteitani sanoiksi, sitä pitäisi harjoitella. Puhuminen nimittäin auttaa. Se kun saa purettua pahan olon pois sisältä. Sitten on hetken aikaa kevyempi kulkea. 

Oon huomannut, että kirjoittaminen on hyvä keino purkaa ahdistusta. Voi kirjoittaa esimerkiksi päiväkirjaa tai blogia. Blogia on helpompi kirjoittaa, koska tietokoneella saa laitettua nopeammin muistiin sanoja ja tarinoita. Eikä tule paineita käsialasta. 
 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Miten selviydyn iltaan

Jokainen aamu kun herään, mietin sitä, miten selviydyn iltaan. Hereillä oleminen on niin kivuliasta, että menen mahdollisimman aikaisin nukkumaan. Tällä hetkellä nukun noin 12 tuntia öisin. Toisinaan nukun pitempäänkin, jos vaan saan unta aamuherätyksen jäljiltä. 


Nukkuessa on niin helpompi olla. Ei tarvitse miettiä mitään. Ei tarvitse tuntea mitään. Saa vaan olla. Mutta samaana aikaan ei tarvitse olla. Paha ei ole läsnä. 

Päivät kuluvat helposti internettiä selaten ja Netflixiä tai Viaplayta katsoen. Eihän se ole mitenkään kehittävää tai hyödylliståä, mutta en ole keksinyt mitään muuta vaihtoehtoa. Mikään ei kiinnosta eikä tunnu miltään. Siinä sitten yrittää jotakin aktivitettiä keksiä itselleen. Ettei ihan lamaantuisi ja muuttuisi passiiviseksi. 

Jahka pääsen täältä kotiin, lupaan yrittää tehdä elämääni järjestystä ja luoda rutiineja. Ettei elämä menisi sängyssä makaamiseksi. Se on iso tavoite, mutta yritän kuitenkin. 



Kaadun ojaan vatsalleni

Sokerittomuus ei ole mennyt hyvin. Söin tänäänkin lakritsaa. Heikko mieli minulla. Toiset pystyy olemaan hyvin ilman makeaa, mutta minä en sitten päivääkään. Rakastan liikaa karkkia ja suklaata, mutta jäätelö on suurin heikkoiteni. Sitä voisin syödä vaikka kuinka paljon. Vaikka rakastan leipomista, teen sitä harvoin, sillä perheessäni on vain kaksi syöjää. Esimerkiksi kokonainen kakku on mahdottomuus kahdelle ihmiselle. 

Sain tänään ulkoiluluvat. Suppeat, mutta pääsen ulos ja se on pääasia.  Ihanaa saada raikasta ilmaa. Ja päästä hetkeksi pois sairaalasta. 

Mun olo on tällä hetkellä ahdistunut. En tiedä, mikä mua ahdistaa. Ihan yleisesti vaan. Varmaan osittain se, että pitää pysähtyä pohtimaan omaa vointiaan, kun sitä kysytään. Mut kun en minä osaa sanoa, miltä minusta tuntuu. Paitsi että pahalta. Apua. 

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Olla olemassa

Tänään olen väsynyt. Nukuin kyllä viime yönä ihan riittävästi, mutta silti väsymys painaa. Koska join aamulla kahvia, ei päiväunistakaan tulisi mitään. Kofeiini piristää sen verran. 

Mua ahdistaa. Se tuntuu painona rintakehässä ja tiheänä sykkeenä. Enkä halua vaivata hoitajia turhaan. 

Tapaan huomenna lääkärin, missä sovitaan ulkoiluluvista. Ne on minulta evätty niin monta kertaa, etten oikeastaan osaa olla enää toiveikas niiden suhteen. Sen vaan tiedän, että en minä elämäni loppuun asti ole sisällä. Nyt vaan olisi ihanaa päästä ulos, koska siellä on niin kaunis sää. 

Tämän hetken suurin toiveeni on päästä käymään kotona. Juoda hyvää kahvia. Silittää kissaa. Kävellä ulkona. Syödä jäätelöä. Viettää aikaa puolison kanssa. Ehkä pian 

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Elossa

Oon vieläkin osastolla. Eikä ole vielä ollut puhetta siitä, milloin kotiutuisin. Tänään tapaan lääkärin, ja puhutaan mun ulkoiluluvista. En ole käynyt yli kolmeen viikkoon pihalla. Raitis ilma piristäisi varmasti olotilaa. 

Oon myös miettinyt sitä, että vähentäisin sokerin määrää. Mun iho on nimittäis reagoinut täällä syötyihin karkkeihin ja suklaisiin pamahtamalla täyteen näppylöitä. Ei mulla oo aiemmin ollut niitä, joten tää tuntuu aika pahalta. Vaikka tuskin muutama näppy on tällä hetkellä suurin murheeni. Joten jatkossa yritän, että syön korkeintaan sen pullan kahvin kanssa. 

Mun vointi on mennyt uuden lääkityksen myötä hieman parempaan suuntaan. Vaikka alussa olin hyvin eäileväinen sen suhteen, on siitä ehkä ollut hyötyäkin. On paljon positiivisempi olo, ja välillä uskallan miettiä tulevaisuutta. Ja se jos jokin on vain merkki siitä, että asiat tapahtuu.




sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Se ei kappaleiksi liian korkeella mennä saa

Väsymys painaa, vaikka nukun öisin riittävästi. En kuitenkaan liikaa, sillä se väsyttäisi varmasti lisåää.

Sain pari päivää sitten uuden diagnoosin. En avaa sitä tässä enempää, mikä diagoosi se on. Olin alkuun todella järkyttynyt, ja olen edelleenkin hieman. Toisaalta on helpottavaa, kun tietää mistä omat oireet johtuu. Silti minua pelottaa, kauhistuttaa, stressaa... Kaikkea mahdollista. Olisin mieluusti ilman uutta diagnoosia. Juteltua asiasta lääkäårin kanssa, ei asia tuntunut enää niin kamalalta. Minä olen kuulemma se sama Vattu, oli diagnoosia tai ei.

Ei olla  vielä puhuttu uloskirjaamisesta, mutta luulen sen tulevan melko pian. Minulle on varattu hoitokokous reilun viikon päähän. Jospa se olisi the UK.

Ihanaa sunnuntaita teille kaikille

<3

torstai 7. maaliskuuta 2019

Ihana meri on vaarallisin nähdä

Päivät on niin samanlaisia. Kello kulkee ja aikaa menee hukkaan täällä sairaalassa. Oon ollut täällä pian jo kolme viikkoa. Se tuntuu niin pitkältä ajalta. Täällä vaivaa tekemisen puute. Sitten tulee norkoiltua kaiket päivät internetissä.

Pääsin eilen käymään ulkona, koska minun tarvitsi käydä hammaslääkärissä, muuten en vielä ole saanut ulkoilulupia. Toivottavasti pääsisin pian ulos ja sitten kotiin. Kotona on mielestäni paljon parempi olla. Täytyy vaan ensiksi olla tarpeeksi hyvässä kunnossa, että siellä pärjää.

Täällä tulee syötyä liikaa karkkia ja suklaata. En ihmettele, vaikka paino olisi noussut pari kiloa hoitojakson aikana. Karkki ja suklaa vaan on parhaat ystäväni (tai pahimmat hahah). Ja sitten se, kun täällä on joka päivä kahvileipää päiväkahvilla, myös vegaaneille ja aterioiden yhteydessä on aina jälkiruokaa, useimmiten kiisseliä, joskus rahkaa. Ja kun tämän yhdistää siihen, ettei olemahdollista liikkua paljoa, on plussakilot taattuja. En kyllä usko, että tässä tilanteessani pari kiloa on pahin mahdollinen kriisi. 

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Taas mä satutin

Moi pitkästä aikaa,

Aikaa on kulunut hirmuisen paljon viime kerrasta. Ja nyt on iso kynnys kirjoittaa blogiin, mutta mie yritän. 

 Pääsin sairaalamaailmasta pois joulukuun puolessavälin. Sen jälkeen asiat meni ihan ok. Noin parin kuukauden ajan elämä oli elettävää ja osasin jop nauttia asioista. 

Muutaman viikon kuluessa mun vointi alkoi huonontua ja huonontua. Joten nyt olen taas osastolla. Päivä kerrallaan täällä mennään, mihinkään ei ole kiire. Silti harmittaa, koska tämä on mun kolmas hoitojakso vuoden sisällä. Pitää vaan yrittää ajatella positiivisesti. 

Haluaisin silti kotiin, koska onhan oma koti paras paikka olla. Tietysti joissakin tilanteissa se oma koti ei riitä, vaan sairaalahoito on parempi vaihtoehto. Turvallisemi paikka olla.

En itse ymmärrä, miksi olen täällä, koska en tunne itseäni sairaaksi, vaan olen ihan terve ja hyvissä sielun ja ruumiin voinnissa. Enkä usko,että mulla mitään sairautta olisi.